“Digitalisti” on käsityöläisammatti, opettele siis näitä digitaalisia kädentaitoja

juliusjansson-adminUncategorized

Tämä kirjoitus on julkaistu alunperin Innolinkin blogissa.

Pian on taas se aika vuodesta, kun markkinointitoimistot ja -konsultit lataavat linjoille ensi vuoden ennusteensa ja vinkkilistansa. Mikä somepalvelu breikkaa, josko 2017 olisi viimein se mobiilin vuosi Suomessakin, entä onko työntekijälähettilyys yhä in? Hyppään nyt itsekin tähän samaan junaan. Mutta sen sijaan, että ryhtyisin self-made Nostradamukseksi, kerron mitkä 8 “digitaalista kädentaitoa” jokaisen (digitaalisen) markkinoinnin ja -bisneksen parissa työskentelevän kannattaisi opetella tässä ja nyt.

Vilkaisitko alaotsikoita ja tuntuu isolta haasteelta? Ok, kaikessa ei voi kehittyä suvereeniksi virtuoosiksi vuodessa, työskenteleehän jokaisen asian parissa syvällisesti osaavia ammattilaisia, mutta jokaisen “digitalistin” kannattaa omata edes jonkinlaista harrastuneisuutta näistä asioista.

Näppituntuman kehitys auttaa niin työssä, kuin omassa elämässä. Tiedät mitä edellyttää konsulteilta, kun osaat itsekin. Toisaalta robotit ja automaatio vievät kohta turvalliset työpaikkamme, emmekä voi koskaan tietää, milloin löydämme itsemme rakentamasta henkilöbrändiä uuteen uskoon tai oman yrityksemme puikoista. Viimeistään silloin digitaalisesta käsityöläisyydestä tulee elinehto. Vain jos olet jo valmiiksi piinkova bisnes-stara ja massipäällikkö, joka voi ostaa kaiken tämän palveluna muilta, voit skipata nämä vinkit omalla vastuulla. Meidän muiden kannattaa ottaa hiiri käteen ja ryhtyä hommiin.

Opiskele ja harjoittele graafista suunnittelua

Iso osa viestinnästä internetissä on visuaalista: valokuvat, videot, sivustojen ja palveluiden ulkoasu, mainokset… Opiskele ja harjoittele kuvanrakennusta, sommittelua, typografiaa ja värien käyttöä. Harjaannu tunnistamaan ja fiilistelemään hyvää graafista suunnittelua. Näitä taitoja kun käytät materiaalisi eivät pian enää näytä tavalliselta Power Point -kalvolta.

Opettele ottamaan hyviä valokuvia

Edellä mainitut graafisen suunnittelun taidot auttavat myös ottamaan parempia valokuvia. Vaikka Instagram tekikin kaikista “hyviä valokuvaajia”, täytyy oikeasti hyvät valokuvat rakentaa kuten ennenkin. Opettele siis kuvan sommittelu, erilaisia kuvakulmia, valaistuksen käyttöä ja harjaannu painamaan nappia oikeaan aikaan. Hienoimpiin kuviin Instagramissakin on panostettu aivan eri tavalla kuin satunnaiseen belfieen.

Opettele kuvaamaan ja editoimaan videoita

YouTube ja vloggaaminen olivat vuonna 2016 “se juttu” ja mikäpä siinä, video yksinkertaisesti toimii. Me homo sapiensit tykkäämme katsoa lajitovereiden edesottamuksia liikkuvana kuvana. Eipä ihme että viime aikojen suosituimmat sometoiminnot (Snapchat, YouTube, Instagram Stories, Periscope, Facebook Live, Vine jne…) perustuvatkin videoon.

Miten niitä videoita sitten tehdään? Rec-nappia osaavat painaa kaikki, eikä videon julkaisu YouTubeen paljoa vaadi. Laajakulmalinssi tai ihan vaan älypuhelin naaman eteen ja horisemaan. Vai eikö se riitä? No ei. Graafisen suunnittelun ja valokuvauksen opit pääsevät käyttöön myös videotuotannossa. Sisältö on tietenkin kuningas ja karismaattinen moottoriturpa voi selvitäkin kevyemmällä editoinnilla. Mutta nyt rehellisesti, kuinka moni meistä suomalaisista on karismaattinen moottoriturpa?

Opetellessasi kuvan sommittelua, valaisua, kuvakulmia ja leikkauksia kannattaa ottaa mallia tubettajilta. Monet heistä tekevät visuaalisesti erittäin hyvää jälkeä. Oma suosikkini on amerikkalainen YouTube-stara Casey Neistat, joka on paitsi karismaattinen ja sanavalmis, myös ammattimainen filmmaker, jolla on kuvakulmat ja leikkaukset erittäin hyvin hallussa.

Ota kuvankäsittely haltuun

Netissä visuaalinen materiaali on must. Valokuvien, videon ja tekstin yhdistäminen ja muokkaaminen tarkoitukseen sekä julkaisualustaan (mitä ne sitten milloinkin ovat) sopivaksi edellyttää kuvankäsittelyohjelmien hallintaa. Opettele siis industry standardPhotoshop tai sitä mahdollisimman hyvin vastaava ilmaisohjelma. Ainakin kuvan rajaus haluamiisi mittoihin, tekstin lisäys, kirkkauden ja kontrastin säädöt sekä tallennus kompaktiin tiedostokokoon ovat pakollisia taitoja. Sen jälkeen vain taivas on oppimisen rajana.

Mutta kuinka edetä? Google ja YouTube ovat täynnä oppimateriaalia. Mikäli haluat järjestelmällisempää opetusta yhdeltä luukulta ja olet valmis maksamaan hieman, esimerkiksi Creative Live-sivusto tarjoaa paljon nettikursseja valo- ja videokuvaukseen ja graafiseen suunnitteluun.

Opettele html ja css

Vanhat kunnon HTML ja CSS! Nykyisin harva rakentaa sivustoaan alusta loppuun “hötömölöä” naputellen, mutta hallitsemalla sen perusteet ja ulkoasumääritykset CSS:llä saat hyvät eväät esimerkiksi WordPress-sivuston muokkaamiseen oikeasti “oman näköiseksi”, etkä ole enää täysin valmispakettien niskalenkissä.

Hyvää html- ja css oppimateriaalia tarjoaa esimerkiksi http://www.w3schools.com/

Avaa oma verkkosivusto julkaisujärjestelmällä

Oletpa henkilöbrändistä haaveileva asiantuntija, tuore freelancer tai intohimoinen bloggaaja, oma sivusto omassa domainissa on käytännössä pakollinen.

Ota tämä siis harjoitustyönä:

1.) Avaa oma domain ja tili hosting-palvelussa

2.) Asenna hosting-palveluun WordPress (Maailman suosituin ja helpoin julkaisujärjestelmä, älä edes harkitse muita.)

3.) Rakenna sivustosi tämän maailman suosituimman julkaisujärjestelmän varaan. WordPress-sivuston voi muokata perustason html- ja css-taidoilla haluamansa näköiseksi ja oikeasti ihan hienoksi. Alle kannattaa ottaa itsellä mahdollisimman miellyttävä valmis teema ja ryhtyä muokkaamaan sitä haluamansalaiseksi. Worpress-sivuja rakentaaksesi sinun ei tarvitse olla täysverinen koodari.

https://wordpress.org/ tarjoaa apua ja tutoriaaleja. WordPressin parissa työskentelee maailmanlaajuinen ja aktiivinen kehittäjäyhteisö.

Opettele analytiikka astetta syvällisemmin

Verkkoanalytiikka ja erityisesti Google Analytics työkaluna lienevät monille jossain määrin tuttuja asioita. Jos haluat tarkemman kuvan mitä verkossa saat aikaan, analytiikka kannattaa ottaa haltuun astetta syvällisemmin. Opettele mitä Google Analyticsin eri näyttäjät sessiosta käyttäjään ja bounce rateen tarkoittavat ja miten työkalu nuo tiedot ammentaa. Opettele myös esimerkiksi luomaan eventejä ja mielekkäitä konversiomaaleja sekä käyttämään segmenttejä erilaisten kävijäryhmien analysoimiseksi.

Analytiikan tarkoitus on kertoa kuinka vaikuttavaa toimintasi on, olkoon toiminta sitten silkkaa mainontaa, sisältöjen julkaisua tai verkkokauppaa. Mieti mitkä mittarit kertovat tuosta vaikuttavuudesta ja seulo luvut esiin raakadatasta. Mitataksesi oikeita asioita oikein tarvitset nippelitietoa ja syvällisempää osaamista analytiikkatyökalustasi. Mieti seuraavaksi mitä täytyy muutta tai tehdä toisin, jotta mittarit näyttäisivät kohta vielä parempia lukuja. Tee niitä muutoksia. Tee, mittaa, tee, mittaa…

Opettele Googlen ja Facebookin mainostyökalut A:sta Ö:hön

Google ja Facebook ovat tällä hetkellä suurimmat käytännössä kaikkien ulottuvilla olevat mainosalustat. Tuskin erehdyn pahasti väittäessäni, että jokainen markkinoija käyttää näiden kahden palveluja tavalla tai toisella. Opettele siis kuinka mainonta näissä palveluissa toimii, mihin tehokkuus perustuu, miten mainonta kohdennetaan ja kuinka käyttäjien huomio parhaiten napataan.

Tekijän kannalta parasta näissä työkaluissa on nopea oppimissykli: miten mikäkin kohdennus, mainosteksti, kuva tai muu muuttuja toimii selviää nopeasti.

Niin Facebook kuin Googlekin tarjoavat kattavan dokumentaation oppimateriaaliksi. Mainostyökalujen kokeilu käytännössä edellyttää vain luottokorttia ja muutaman kympin oppirahoja. Mitä paremmin nämä työkalut tunnet, sitä paremmin osaat ostaa mainontaa palveluna ja valvoa työn laatua itsekin, ja sitä valmiimpi olet omiin verkkobisneksiin tulevaisuudessa.

Osaamisensa voi kuka hyvänsä osoittaa esimerkiksi suorittamalla henkilökohtaiset Googlen mainonta-sertifioinnit. Näillä on myös arvoa työmarkkinoilla.

Harjoitustyö: tienaa rahaa internetissä

Jos osaat kaikkia edellä mainittuja asioita, osaat löytää verkosta yleisöä ja tarjoilla sille hyvännäköistä ja toivottavasti kiinnostavaa sisältöä. Laita siis tänä vuonna digitaaliset kädentaitosi testiin ja opiskeluun käyttämäsi aika ja raha tuottamaan. Lisätulon lähde voi olla vaikka rakkaan harrastuksen ympärille rakennetun sivuston tuomat affiliate-tulot, Facebook-kirppiksellä käsistä revityt tavarat, ensimmäinen freelancer-keikka, kuvien myynti kuvapankissa, mainostulot YouTubessa… Eurot ovat lopulta lahjomaton mittari siinä kuinka onnistut digitaalisia kädentaitoja käyttämään.

Kannattaa harjoitella, lyön vetoa etteivät taidot mene hukkaan tulevaisuudessa!

Mitä mieltä olit näistä vinkeistä? Kommentoi toki!